Leijonamieli & Putkimiehet: Lauluja sadepäivän varalle

Plastinka

Flegmaatikoista tuttu Leijonamieli kokosi soolouraansa varten nelimiehisen Putkimiehet-orkesterin, jossa Tommy Fastin ja Jukka Kosusen muodostama rytmiryhmä kohtaa juurevasti Ville Houtun kitaran ja Aatu Mällisen koskettimet. Mukana on myös torvia, vierailevia räppäreitä ja taustalaulajia, aina tarpeen mukaan. Levyltä on kuultu jo ennakkoon kaksi sinkkua, joista etenkin Tartu mun käteen vakuuttaa myös levyn tähtihetkissä.

Sateen ropinalla ja kuulaalla pianolla lähdetään. Pariminuuttisen intron jälkeen Kääntöpiste asettelee hatun suoraan, istuu baarituolille mikin eteen ja aloittaa tarinoinnin. Leijonamielen snadisti honottava ääni jakaa taatusti mielipiteitä – toiset tykkää, toiset ei. Omalla kohdalla miehen räpäytys on hetkittäin mukavan persoonallista, toisissa kohtaa äänenkäyttö rassaa. Kääntöpiste on vielä aika perusraita, jossa Kristiina Wheelerin kaunis taustalaulu ja bändin letkeän unelias soitto miellyttävät eniten. Yksi yö kaipailee kultaansa mukavan öisissä mietteissä, rauhallisesti ja kiireettä. Noidankehä jamittelee jazzilla iisisti, Tietä pitkin... lähtee mukavan reippaasti hölkkäämään nykivällä kitaralla. Leijonamielen äänelle sopii hyvin hieman nopeampi tiputtelu ja biisi nouseekin levyn parhaimmistoon.

Eeteen vahvistama ...Tähän on tultu pohtii räp-tähteyttä tarttuvalla kertsillä, myös Päivän jälkeen vakuuttaa kerrossa Jessica Lundströmin ja Leijonamielen yhteistyöllä. Sana vakuuttaa ennen kaikkea pyllyä rennosti keikuttavalla soitollaan, vaikka kertokin on kieltämättä jees. Ensimmäinen sinkkubiisi Tartu mun käteen nappaa mukaansa vispilätahdilla, nykivillä torvilla ja heleällä taustalaululla. Leijonamieli on itse parhaassa vedossa, onhan kyseessä nopea vetäisy ja SP tukee touhua vielä mainiosti. Toinen SP-yhteistyö Kiire ei kiivaasta juoksustaan huolimatta uppoa yhtä hyvin. Kun Tiimalasi kiittää äitiä hieman liian siirappisesti, tarjoaa toinen sinkkujulkaisu Laulu sadepäivän varalle ihan kelvon, melko sunnuntaisen lopetuksen levylle. Bändin menevästi jazzahtavasta soitosta ei ole paljoa pahaa sanottavaa, mutta aivan viimeiseen puristukseen rakennuspalikat eivät yllä. Luulen että Putkimiehet pistävät jatkossa vieläkin tarttuvampaa kamaa eetteriin ja tämä levy muistetaan kelvollisena pelinavauksena.